21.4.2011

trikookudetta, spraymaalia ja inspiraatio

Eurokankaan mainoksessa vannotaan inspiraation nimeen. Eilen se iski kotimatkalla minuunkin. Bussissa on aikaa mietiskellä - jos ei satu nukkumaan. Katsotaan pääsiäisen jälkeen, tuliko insiraatiosta myös toteutus. Käsityöläistä konsultoin, eikä ideaani tyrmätty, joten kaipa sen pystyy toteuttamaan.

Pääsiäisen aikana olisi myös ohjelmassa synttäreitä kolmevuotiaalle. Tänään askarrellaan merirosvohattuja ja leivotaan muffinseja. Niistä ja vuohenjuustosalaatista (tai pestosalaatista) saadaan aikaan runko huomisen tarjoilulle, kun kolmevuotiaan kummit tulevat kylään.

13.4.2011

kevättä rinnassa

Lumesta on ihan kohta jäljellä enää muisto. Hyvä niin. Tervetuloa kevät. Viikonloppuna rapsutettiin jo pikkuisen nurmikkoa, kaupasta raahasin ensimmäisen perunanarsissin mukaani. Keittiön ikkunalaudan helmililjat odottavat pääsyä multiin.



Lasten koululla oli Talent-kilpailu. Ihan alkuperäisen ohjelmaidean hengessä oppilaat, ne rohkeimmat, olivat asettaneet itsensä ja taitonsa muiden katselle arvosteltaviksi. Hieman yli kymmenen esitystä koiratunnistuksesta soittoesitysten ja tanssin kautta lauluihin. Meiltä oli esiintymässä yksi Jenni Vartiainen (DuranDuran) ja Savage Garden (trulymadlydeeply).
Olivat tietyn katsojajoukon silmissä illan parhaat.

8.4.2011

"Hii-o-hoi purjeet nostakaa ja synttärijuhlille jo saapukaa!
Mä täytin eilen vuosia kolme.
Merirosvoja ja Risto Räppääjää, kumpikohan enemmän miellyttää?
Sitä vaikea on sanoa, mutta sua haluaisin tavata!"




Kuopus täytti kolme. Alun runo on kutsukortista ja kuva virallinen synttärikuva, ihan itse otin kännykällä. Ilmapallot piti asetella sohvalle, siinä oli joku juttu. Juhlat vietetään pääsiäisen pyhinä, eilen keskityttiin koristeluun ja merirosvokeksien syöntiin. Mitäpä sitä muuta kuumeessa tekisikään.